Autenttinen oppimisympäristö: Ravintola Kokki

kokki_keittioRavintola Kokki on tilausravintola, jossa opiskelijat valmistavat ateriat ja tarjoilevat ne. Vierailupäivänä ravintolassa oli töissä keittiössä 2. vuoden kokkiopiskelijoita ja salissa 1. vuoden kokkiopiskelijoita. Keittiössä valmistettiin lounasta ja salissa valmistauduttiin lounastarjoiluun.

LautasetOpiskelijat suorittavat hotelli-, ravintola- ja talousalan perustutkintoa. Oppilaat olivat työskennelleet ravintolassa koko viikon eri tehtävissä.

Osaamisperusteisuus amikseen

Ammatillisen perustutkinnon suorittaminen on muuttunut tänä syksynä osaamisperusteiseksi. Opiskelijoita on alettu arvioida jo heti ensimmäisenä opiskeluvuonna aidoissa tai aidonkaltaisissa työskentelytilanteissa. Koulutusravintola ei periaatteessa eroa ”oikeasta” ravintolasta millään tavalla. Se on autenttinen oppimisympäristö, joka toimii samalla tavalla kuin mikä tahansa ravintola.

skokki8Hygieniamääräysten vuoksi sain ensiksi pukea työvaatteet päälleni, sillä ravintolaan keittiöön saa mennä vain asianmukaisesti pukeutuneena työvaatteissa. Samalla tuli tutuksi matkailu-, ravintola- ja talousalaa koskeva sääntely. Pääsin osaksi autenttista oppimisympäristöä.

Keittiössä oli opiskelijoiden kanssa yksi opettaja. Hän ohjaisi oppilaita, jotka työskentelivät eri pisteissä. Yksi porukka valmisti pääruokaa, yksi lämpimiä ruokia, yksi kylmiä ruokia, yksi jälkiruokaa ym. Ravintolan puolella oli useita ryhmiä, ja siksi lounaalla jokaisella tarjoilijalla oli vain yksi pöytä.

Oppilaille tähdennettiin

  • turvallisuusasioita: Kattiloita ei saa pinota liian monta päällekkäin
  • käytännöllisyyttä: Kattilat pestään silloin, kun on sopivaa luppoaikaa. Kattilat ovat sitten puhtaita ja käyttövalmiita, kun niitä tarvitaan
  • työelämän sääntöjä: Paikalle pitää tulla ajoissa ja työasuun pukeutuneena – oikeaa asennetta siis tarvitaan.

Aidossa ympäristössä opiskelijat pystyivät soveltamaan oppimaansa, työskentelemään eri tehtävissä ravintolassa ja valmentautumaan työelämään. 2. vuoden kokkiopiskelijat siirtyvät kevätlukukaudella työssäoppimisjaksoille yrityksiin.

ravintola_kokki_saliFyysisesti Ravintola Kokki muodostaa ravintolan keittiön eri ruokalajien valmistuspisteineen sekä ravintolasalin, jossa on baari ja pöytiä. Sosiaalisesti oppilaat työskentelivät melko itsenäisesti, ja opettaja antoi heille ohjeita. Jos jokin asia oli tehty väärin, hän ensin kysyi, miksi näin ei ollut tehty, esimerkiksi kylmien kalaruokien peittäminen kelmulla tai toisella astialla, kun ruokaa säilytettiin tai astioiden tiskausjärjestyksestä.

Ravintola Kokista voi todeta, että siinä toteutuu ainakin kolme hyvän oppimisympäristön kriteeriä: autenttinen konteksti, aidot työelämään liittyvät oppimistehtävät ja asiantuntijoilta oppiminen. Olen aikaisemmin ollut tekemisissä vanhempien opiskelijoiden kanssa, ja tämän pohjalta pystyn paremmin hahmottaa opettajuutta alle 20-vuotiaiden opiskelijoiden vinkkelistä.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s